Alueen valtava koko takasi sen, että tekemistä ja nähtävää riitti koko päiväksi. Paljon jäi varmaan näkemättäkin ja tekemistä riittäisi varmasti useammaksikin päiväksi. Aloitimme päivän munkkikahveilla ja jatkoimme perinnepihaan. Messualueen sisäosastolla oli aika paljon kaikkea "asian vierestä" olevaa kuten kirjoja, kauneudenhoitotuotteita ja asusteita. Hevosareenalla oli päivän aikana erilaisia näytöksiä. Eri konevalmistajilla oli tietenkin alueella oma edustuksensa ja joitain koneita pääsi koeajamaan. Itse en koneista oikein välitä, joten suuntasin kotieläinosastolle. Lehmienkin tuntemukseni on aika heikkoa, mutta kiiltävän puhtaiksi puunattuja eläimiä oli mukava katsella. Olipa messualueen nurkassa riistaosastokin, jossa oli muun muassa villisiat ja fasaanit edustettuina. Markkinatunnelmaa toivat pienemmät kojut, joissa myytiin kaikkea maan ja taivaan väliltä. Näyttelyaluetta pääsi kiertämään myös messujunan kyydissä, josta näkymät olivatkin hieman erilaiset ja alueesta sai paremman yleiskuvan. Alueella oli tietenkin myös erilaisia testausmahdollisuuksia. Itse kävin esimerkiksi kokeilemassa, miltä tuntuu olla turvavöiden varassa pituusakselinsa ympäri pyörivässä autossa. Kannattaa siis ehdottomasti suunnata Okraan.