Kestävää ruokaa ja kasvua Hämeessä

Blogi hämäläisestä ruokaketjusta kehittäjien silmin.

torstai 23. elokuuta 2012

Herkkujen Suomi


Lähi- ja luomuruoan tapahtuma Herkkujen Suomi järjestetään kolmipäiväisenä 23.-25.8.2012 Helsingin ydinkeskustassa rautatientorilla. . Tapahtuma on avoinna torstaina (Taiteiden yö) klo 16-21, perjantaina 11-20 ja lauantaina klo 10-18.
 
Paikalla on myös hämäläisiä osaajia:

Suomen suurin lähiruokatapahtuma Herkkujen Suomi 2012 kokoaa Helsingin Rautatientorille 150 lähi- ja luomuruoan tuottajaa sekä muita toimijoita 18 eri maakunnasta ympäri Suomen. Kanta- ja Päijät-Hämeen yhteisellä osastolla ovat mukana: Heila Lähiruokatori, Hämeen ruokamatkaverkosto, Korpelan Mehiläistarhat, Kultasuklaa Oy, Maatila-Liha Meronen Oy, Makuliha Oy, Orastava Aurinko Oy, Peltosirkun tila, SunSpelt Oy, Tuulosrievä, Viipurilainen Kotileipomo, Vuohelan Herkku Oy ja Vääksyn Mylly Oy. Hämeen liitto ja Päijät-Hämeen liitto ovat mukana tukemassa tapahtumaa.

Tapahtumassa voi maistella ja ostaa tuottajien elintarvikkeita ja nauttia paikan päällä mm. herkullisia hämäläisiä huikopaloja. Osastoltamme voi ostaa mm. Asikkalan pelloilla kasvanutta ruisleipää, hämäläistä piimälimppua ja lettipullaa, gluteenittomia kaura-porkkanasämpylöitä, parvitalkkunajauhoja, spelttipastaa, grillimakkaraa, aitoa saunapalvia, valkosipulia, mansikkamehua, porkkanahilloa, kennohunajaa, käsintehtyä suklaata, ym. ym.

Hämeen osaston erottautumiseen on panostettu hämäläisellä suunnitteluosaamisella. Hämeen ammattikorkeakoulun muotoilun Wetterhoffin opiskelijat Elina Haverinen, Veera Kolehmainen sekä Kati Mattila ovat suunnitelleet osastolle lämpimän, elokuisen sadonkorjuutunnelman. Tätä tapahtumaa varten on suunniteltu ja tehty Eloherkut-kankaat, jotka koristavat osaston seiniä. Tuottajien nimet esiintyvät selvästi otsalaudoissa sekä pöytäkylteissä.
Toivotamme Sinut lämpimästi tervetulleeksi tutustumaan hämäläisiin tuottajiin ja herkullisiin makuihin Herkkujen Suomessa !

Tapahtuman face-sivulta voit katsoa tunnelmia ja viime hetken vinkkejä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti